29.8.2014

Hymy vieraalle

Taivaalta tippuu muutoma pisara vettä. Tulet kadulla vastaan, katson sinua suoraan silmiin leveä hymy huulillani ja nyökkään. Ilmeesi muuttuu happameksi, et tervehdi takaisin. En anna hymyn kadota huuliltani, vaan tervehdin nyt ääneen. Käännät kasvosi pois ja nopeutat askeleitasi, olen sinulle huomaamattomampaa kuin ilma. Tämä toistuu ihminen ihmisen jälkeen ja hitaasti hymyni hyytyy. Viimein vastaan kävelee nuorukainen, jonka kaulassa roikkuu risti. Tervehdin samoin kuin aiemmin. Surukseni huomaan, että toimit samoin kuin muut. En jaksa enää tulla torjutuksi ja lopetan ihmisten tervehtimisen. Tervehdys takaisin, tai vieno hymy olisi muuttanut päiväni täysin.

Tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan uudella paikkakunnalla. Käyn kaupassa saadakseni jutella hetken kasvotusten jonkun kanssa, käyn pyöräilemässä nähdäkseni ihmisiä ja pidän parvekkeen ovea raollaan, ettei sisällä olisi niin kamalan hiljaista. Ensin tästä yksinäisyyden (ja itsenäisyyden) tunteesta nautti, mutta vähitellen siitä muodostuu taakka. Ei ole ketään kenen kanssa voisi jutella ilman elektronisia laitteita, hymyt ovat vain hymiöitä ja tärkeätkin keskustelut kirjaimia puhelimen näytöllä. Tunnen olevani yksin, vaikka tiedän ympärilläni asuvan noin 19 216 ihmistä ja vaikka pidän yhteyttä entisen paikkakuntani ystäviin ja perheeseen. 

Kuvitelkaa niiden ihmisten tilanne joilla ei ole ketään. Ne kenellä ei ole perhettä tai ystäviä. Ne kenellä ei ole ketään kenelle soittaa ja kertoa päivän kuulumisia ja hauskoja kommelluksia. Kuinka yksinäinen onkaan kun ei ole ketään kenen kanssa nauraa? Entä sitten kun kukaan vastaantuleva ei edes tervehdi? Jos en saa parikymppisenä siististi pukeutuneena naisen alkuna tervehdyksiä, niin entäs alkoholisoitunut mies tai mummo, joka hädintuskin kykenee liikkumaan ja luo tukoksen kävelytielle? Olemmeko liian kiireisiä vai vain välinpitämättömiä? Oletko koskaan kuvitellut miten paljon yksi hymy tai tarvehdys voi muuttaa lähimmäisen päivää? Ehkä olisi aiheitta.

Matt. 5:41-47 Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta. Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi'. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti